Historia

Karjalattaren täytyy, hywin tuntien alkawain woimainsa heikkouden, ujoudella alkaa työnsä julkisuuden alalla. Kaikenlaisen hyödyllisen ja siwistäwän tiedon perustus on totuus. Totuus ei taida, eikä tahdo piiloitella pimeydessä, waan pyrkii aina julkisuuteen.

Näin perusteltiin Karjalaisessa tämän lehden perustamista 2. lokakuuta vuonna 1874, jolloin lehti alkoi ilmestyä nimellä Karjalatar.

Siinäpä se on sanottu Karjalaisen ilmestymisen ydin myös näin yli 140 vuoden jälkeen: totuutta on turha piilotella, ja lehden tehtävä on se kertoa, onpa tämä totuus sitten kaunis tai karu.

Pasi Koivumaa

 

Karjalaisen merkkipaaluja

1874 Karjalatar perustettiin.
1886 Karjalatar alkoi ilmestyä kahdesti viikossa.
1890 Lehtitaloon ostettiin ensimmäinen puhelin.
1894 Karjalatar alkoi ilmestyä kolmena päivänä viikossa
1899 Pohjois-Karjalan Kirjapaino perustettiin.
1918 Karjalattaren nimi vaihtui Karjalaiseksi. Matti Klemola päätoimittajaksi.
1919 Kosti Aaltonen aloitti toimitusjohtajana. Karjalaisen kustantaja vaihtui. Karjalaisesta kokoomuksen äänenkannattaja. Antti L. Hintikka Karjalaisen päätoimittajaksi. Karjalainen muutti Torikatu 33:een. 
1928 Karjalaisen levikki ylitti 10 000 rajan.
1934 Arvi Tapiola Karjalaisen päätoimittajaksi.
1939 Kosti Aaltonen Karjalaisen päätoimittajaksi. Matti Karjalainen Karjalaisen päätoimittajaksi.
1942 Karjalainen alkoi ilmestyä kuutena päivänä viikossa.
1945 Veikko Pekkarinen Karjalaisen päätoimittajaksi.
1955 Karjalainen alkoi ilmestyä seitsemänä päivänä viikossa.
1964 Karjalaisen levikki nousi yli 40 000:n.
1965 Karjalaisen levikkialuetta laajennettiin Etelä-Karjalaan ja Itä-Savoon. Seppo Vento Karjalaisen päätoimittajaksi.
1979 Ensimmäiset värikuvat painettiin Karjalaisen sivuille.
1980 Karjalaisen levikki nousi yli 50 000:n.
1982 Muutto Noljakkaan alkoi.
1986 Kirjapainon pääomistus Laakkosen perheille.
1990 Karjalaisen toimitus muutti Noljakkaan.
1991 Karjalainen keskittyi Pohjois-Karjalaan. Karjalainen saavutti levikin ennätyksensä 56 604 kappaletta.
1992 Pekka Sitari Karjalaisen päätoimittajaksi. Digikuvia aletaan siirtää lehteen.
1994 Lehden taitto tietokoneiden ruuduille.
1995 Karjalaisesta tulee lopullisesti puolueisiin sitoutumaton lehti.
1996 Karjalainen aloittaa yhteistyön Väli-Suomen lehtien kanssa.
1997 Karjalaisen verkkolehti avattiin.
1998 Karjalaisen sunnuntailiite Sunnuntaisuomalainen syntyi.
1999 Digikamerat otettiin käyttöön toimituksessa.
2000 Karjalaisen verkkolehti uudistui.
2002 Pekka Mervola Karjalaisen päätoimittajaksi.
2003 Karjalaisen ulkoasu uudistui.
2007 Karjalaisen verkkosivusto uudistui perusteellisesti.
2008 Pasi Koivumaa Karjalaisen päätoimittajaksi.
2009 Karjalaisen ulkoasu uudistui.
2011 Karjalaisen ulkoasu uudistui.
2011 Karjalaisen näköislehti avattiin. Ensin lehti oli luettavissa vain irtonumerona, mutta seuraavana vuonna se oli myös mahdollista tilata.
2012 Karjalaisen verkkosivusto uudistui perusteellisesti.
2016 Karjalainen siirtyi tabloidikokoiseksi. Myös verkkosivusto uudistui perusteellisesti